torstai 11. elokuuta 2011

31. viikko

Viikko tuntui sujuneen hyvin ja liikuttuakin tuli kiitettävästi. Kasviksia tuli useasti lautaselle, mutta ehkä leipää on tullut syötyä liikaa... Opiskelujen alkamisen myötä ruutinit astuivat takaisin kuvioihin, jonka odotin helpottavan painonpudotusta. Toisinpa kävi. Sata grammaa plussausta viime viikolta. Huoh...

Nyt on jälleen pienen itsetutkiskelun paikka. Pitänee miettiä motivaatiotaan ja sitä MIKSI tätä teinkään. Välillä on hyvä palauttaa mieleen itselleen miksi.

Liikuntamäärästäni olen tosiaan ylpeä! Liikuin yhteensä yhdeksän kertaa viime viikolla (tavoittelen harrastavani liikuntaa liikuntapiirakan mukaan). Mukaan on siis laskettu hyötyliikunnat. Kuntosaliharjoittelun aloitin punnerrusten kera myös viime viikolla, jotta pääsen tavoitteisiini.

Uusia mittoja myös otin punnituspäivänä ja hieman mieltä kohensi se, että onneksi senttejä on kuitenkin kadonnut! Vyötäröltä, rinnan alta ja lantiosta on lähtenyt 1 cm. 

Tällä viikolla yritetään mennä paremmalla mielellä eteenpäin plussauksesta huolimatta. Viikonloppuna jälleen herkuttelua tiedossa yhden kolmekymppispippaloiden merkeissä, mutta toivon ensi viikolla tulevan miinusta tai sitten painon pysyvän edes samassa, ettei taas lipsahdeta satasen puolelle...

Parempaa viikkoa kaikille ja jälleen on lukijakuntaa tullut lisää. Tervetuloa!

Huomasin, että monessa blogissa on tapana pitää arvontaa, kun lukijamääriä on rikottu. Mietin tässä, että pitäisikö itsekin laittaa sellainen pystyyn...

Mieltä on piristänyt ihana lahjaposti <3

4 kommenttia:

  1. Kadotetut sentit motivoikoot sinua! Ihanaa, kun olet päässyt kokemaan liikkumisen iloa :)

    VastaaPoista
  2. Niinpä! Kyllä ihan itsekin yllätyin liikuntamäärästäni :) Joskus kai on enemmin uskottava mittanauhaa kuin vaakaa.

    VastaaPoista