lauantai 26. marraskuuta 2011

Blogitauko

Pahoitteluni hiljaiselosta, mutta olen yksinkertaisesti opiskelujen ja töiden vuoksi niin kiireinen, että blogin päivittäminen on jäänyt taka-alalle. Nyt olen tehnyt sen päätöksen, että jättäydyn tauolle vuoden loppuun asti ja palaan sitten tammikuussa jälleen paikalle.

Painonpudotusta ei ole silti tarkoitus jättää tauolle vaan pyrin pysyttelemään alle ysi-ysin ja kohtuudessa, kuten Kanelikin tuossa ehdotti. Tammikuussa alkaa sitten toden teolla oman lajin etsiminen ja ysi-vitosen tavoittelu toukokuuhun mennessä.

Liikuntahaasteistani sen verran, että en ole ehtinyt niitäkään suorittamaan. Eniten harmittaakin se, että pääsin punnerrusohjelmassa toiseksi viimeiselle viikolle... No, uusi vuosi ja uudet tuulet sitten ;)

Toivottelen kaikille lukijoilleni ja tsemppaajilleni oikein ihanaa joulunodotusaikaa ja kohtuuden säilyttämistä!! Palaillaan ensi vuonna!

Kiitos Kaneli!

lauantai 12. marraskuuta 2011

Huh, huh!

Ehtiihän sitä välillä "kirjoituspöydän" ääreenkin... Aikamoista haipakkaa on tämä viikko ollut, joten pahoittelut lukijoilleni hiljaiselosta.

Alkuviikosta olisin varmasti ehtinyt blogipäivitystä tekemäänkin, mutta maanantainen plussaus ärsytti sen verran, että lykkäsin asiaa. Aikaa ei sitten riittänytkään muina loppuina arkipäivinä, vaikka niin suunnitelin. Mutta nyt onneksi ehdin kunnolla lukaisemaan muidenkin kuulumisia tässä samalla.

Tosiaan plussausta tuli puolen kilon verran. Viime viikko meni huonosti liikkuessa (laiskotellessa) ja leipä palasi jälleen kerran kuvioihin. Tällä viikolla olen yrittänyt parantaa tapani molempien asioiden suhteen. Viime viikonloppuna olimme myös vanhempien luona ja sain jälleen kerran todeta, että kummasti ne lapsuuden ajan ruokailutottumukset vaan pätevät siellä lapsuuden kodissa. Ahmittua tuli siis jos jonkin näköistä sorttia ja herkuteltua tuli kahtena päivänä. En siis vieläkään ihan onnistunut tavoitteessani herkkukiintiön kanssa... Mutta tällä viikolla on senkin suhteen sujunut paremmin. Vielä en ole herkkukiintiötä käyttänyt ja taidankin sen suunnitellusti säästää Isänpäivän kahvituksiin.

HeiaHeian liikuntakalenteria minun on aivan turha viime viikolta edes julkaista, koska pylpyröitä ei ole. Lupaan, että niitä on ensi viikon päivityksessä ;D



Toivon oikein mukavaa viikonloppua kaikille ja tsemppiä omien projektien kanssa!

tiistai 1. marraskuuta 2011

43. viikko

Jälleen yksi viikko vierähtänyt. Tuntuikin vierähtäneen ihan hyvin painonpudotuksen kannalta ja myös vaaka oli samaa mieltä eilen aamulla. Lukemat palasivat ysi-seiskan puolelle lukemin 97,9 kg. Tästä on taas hyvä jatkaa eteenpäin.

No, siitä ensimmäisestä herkkukiintiö-viikosta sitten... Onnistuin arkipäivät (perjantaita lukuunottamatta) olemaan herkuitta. Viikonloppuna kuitenkin tuli sitten syötyä karkkia ja miehen tekemiä lettuja. Onneksi pystyin kuitenkin säilyttämään jonkinlaisen kohtuuden herkkujen kanssa ja ehkäpä sallittakoon tämä lipsuminen aloitusviikolla. Tällä viikolla pidetään sitten kiinni herkkukiintiöstä.

Liikuttuakin tuli taas mukavasti ja punnerrusohjelma jatkuu. Saimme vihdoin ja viimein hankittua uuden pyörän pumpun ja tiistaina pääsin polkaisten koulumatkan. Nautin kyllä suuresti pyöräilemisestä! On se niin kätevä ja nopea tapa liikkua kaupungissa. Vielä jopa taloudellinen ja ympäristöystävällinen vaihtoehto. Venyttelyäkin tuli tehtyä "jopa" kahtena päivänä. Tarkoitus olisi kyllä tehdä useammin, jotta välttyisi ikäviltä jumitusvaivoilta.

Punnerrusohjelmassa jatkoin vielä 5. viikon ohjelmaa. Havahduin viime viikolla, että sehän on jo toiseksi viimeinen lajiaan ohjelmassa! Olen kohta suorittanut punnerrusohjelman kunnialla läpi, jee. Tavoitteeni tuskin kuitenkaan vielä täyttyy eli viisi miesten punnerrusta. Teen siis ohjelman toistoja naisten tyyliin. Mutta eiköhän sekin ole mahdollista vuoden loppuun mennessä, kunhan jaksan tehdä punnerruksia säännöllisesti. Aloitin lauantaina myös uuden haasteen, jota näyttää olevan liikkeellä monessa blogissa. Minäkin siis innostuin vatsalihashaasteesta ja tein aloitustestin lauantaina. Tuloksena oli 20 rutistusta.

Viikkoni liikuntoina.

Kaivoin maanantaina jälleen myös mittanauhan esiin ja tuloksena oli kavennusta vyötäröltä sentin verran. Muuten mittalukemat olivat samoissa.

Ei muuta kuin tsemppiä ja jaksamista kaikille kanssablogaajille!