maanantai 9. toukokuuta 2011

18. viikko

Kohta jo kaksikymmentä viikkoa takana. Tavoittelin mielessäni kaksinumeroista painolukua syntymäpäivääni mennessä, mutta se haave jäi nyt toteutumatta. Eipä hätiä. Eteenpäin tässä silti mennään. Mukavalla vauhdilla hyvää tulle tai ainakin jotain sinne päin. Tärkeintä, että tuntuu hyvälle.

Laihdutus ja painonhallinta: Onneksi tuli onnistunut viikko, miinusta 500 g! Aika huikeaa! Ihan niin paljon en osannutkaan odottaa. Varsinkin, kun omasta mielestä viikko ei ole sujunut omien odotusten mukaan. Opiskelu on tuottanut päänvaivaa ja sen vuoksi laihduttamiseen keskittyminen on ollut hieman taka-alalla viime viikon. 9

Ravinto: Viime viikon kiinnitin huomiota ruuan kunnolliseen pureskeluun ja maisteluun. Jokaisella ruokailukerralla tämä ei onnistunut. Helppoa ei tosiaan ole uusien asioiden oppiminen! Mutta kunhan malttaa ruokaa kunnolla pureksia, huomaa pian tulevansa vähemmällä määrällä kylläiseksi. Viime viikon ruuan terveellisyydestä en osaa sanoa. Omasta mielestä olisi pitänyt syödä vielä PALJON enemmän kasviksia ja muistaa juoda vettä. 7

Liikkuminen: Viime viikolla sain siis pyöräni kuntoon ja sillä on muutaman otteeseen koulumatkat liikuttu ja lauantaina polkaisimme yhdessä keskustaan elokuviin (jäätelötötteröt nautittiin myös torilla). Ilmoittauduimme mieheni kanssa myös harrastepesikseen! Ensimmäiset "treenit" ovat tämän viikon keskiviikkona. Tästä haaveilimme jo viime vuonna, mutta olimme liian myöhään liikkeellä. Nyt odotan innoissani keskiviikkoa! Toivottavasti siellä on vastassa mukava porukka. 8

Fiilis: Opiskelujen takkuilemisen vuoksi ovat viime viikolla ajatukset olleet lannistuneet. Ehkä siksi yllätyin niin kovin punnitustuloksesta. Toivottavasti tällä viikolla selviää asioita koulun puolesta, niin voi taas paremmin mielin jatkaa tätä laihdutusprojektia. 6

Kokonaisarvosana viikolle 7,5.

8 kommenttia:

  1. Oih! Pesäpallo <3 Mii laik! Onnea "matsiin"!

    VastaaPoista
  2. Kiitos ja itsekin odotan kyllä ihan innolla! :D Viimeksi olen pelannut pesistä yläasteella.

    VastaaPoista
  3. Ensinnäkin Tiitula, onnittelut - teit sen, minkä päätimme: miinusta plussauksen jälkeen :)

    Harmillista tuollainen opiskelujen takkuileminen. Kyllä ne arjen hankaluudet, oli ne sitten mitä tahansa, vaikuttavat niin helposti meidän laihduttajien valintoihin ja koko fiilikseen. Kun oikein tulee lunta tupaan, ei päällimmäisenä useinkaan säily ajatus terveellisestä ruokailusta ja liikkumisesta. Jospa tosiaan saat selviteltyä asiat ja matka voi senkin puolesta jatkua paremmalla mielellä!

    Pesäpallo kelpais tännekin, vaikken minä saakaan palloa kiinni :D Ehkä oppisin mukavassa porukassa. Naurua voisi riittää, jos perustaisimme oman pesisjoukkueen ;)

    Pureskelevaa ;) viikkoa ja opiskeluasioiden helpottumista! Tuokoon auringonsäteet arkipäiviisi piristystä ja iloa!

    VastaaPoista
  4. Minäkin voisin liittyä mukavaan, laihduttajien omaan pesisjoukkueeseen.. Minä olisin se, joka kirkuen juoksee palloa karkuun ;D

    Onnittelut Tiitula pudotetusta puolesta kilosta, ja tsemppiä taas jatkoon :)

    VastaaPoista
  5. Kaneli: Niinpä! Yksi tavoite siis saavutettu ja onnittelut siitä vielä sinullekin!! En huomannut siitä sinua blogissasi onnitellakaan.

    Tämä opiskeluasia on kyllä nyt tylsä, mutta onneksi asiat ovat selviämässä :) Ei paljoa vaadita siihen, että laihduttajalta tosiaan menee "pasmat" sekaisin.

    Minäkään en palloa tahdo kiinni saada. Saa nähdä miten pitkäjänteistä porukkaa paikalla on ;D Bloggaajien pesisjoukkue olisikin mainio ajatus!

    Aurinkoa myös sinun viikkoosi!

    Emmaliina: Kaikki halukkaat otetaan mukaan joukkueeseen ;) Meidän laihduttajien joukkeen mottona on hauskan pito liikkuen :D

    Kiitos onnitteluista ja tsemppiä myös sinun viikkoosi!

    VastaaPoista
  6. Löysinpä minäkin tänne, tai siis.. taustalla olen seuraillut, mutta nyt ihan lukijaksi (ja kommentoijaksi asti).
    -500g on hyvä saavutus, hienoa :)

    Itselleni on jäänyt valitettavasti aikamoiset kammot kouluaikojen (sitäKIN kohtaan) pesäpallosta. Mutta kivaa että saat uuden harrastuksen :)

    VastaaPoista
  7. Tervetuloa blueberry taustalta lukijaksi! Aina on mukava saada uusia lukijoita :) Kiitos onnitteluista! Toivotaan, että hyvä pudotusvauhti jatkuisi :)

    Tunnen aika monta, jolla on juuri peruskoulusta jäänyt aikamoiset kammot pesäpallosta. Moni kaverini onkin ihmetellyt moista harrastusvalintaa, mutta itse tykkään! Toivotaan, että siitä saisi vihdoin säännöllisyyssykäyksen liikuntaan. Aika näyttää :)

    VastaaPoista
  8. Onnea Tiitula! Hyvin etenet, hitaasti mutta varmasti. Varsinkin sitä varmuutta itselleni etsiskelen :) Pesäpallo kuulostaa aivan upealta, millaista oli?

    VastaaPoista