maanantai 28. maaliskuuta 2011

12. viikko

Se olisi jälleen kerran viikkopäivityksen aika. Pikkasen alkaa tämä blogini ulkoasu olla yksitoikkoinen, kun en viime viikollakaan ehtinyt mitään muuta postausta kirjoittamaan. Noh, tällä viikolla toivottavasti paremmin.

Laihdutus ja painonhallinta: Menneen viikon koin jossain määrin vaikeana laihduttamisen kannalta. Oli kiirettä opiskelun ja arkiasioiden suhteen. Sitten vielä flunssa iski heti alkuviikosta, joten olin aivan väsähtänyt. Keskittymiseni laihduttamiseen ei siis ollut parhaalla mahdollisella tolalla, mutta nyt siitä on selvitty. Pelkäsin jopa, että plussausta tulee lisää, mutta onneksi olin väärässä! 6

Ravinto: Kiire ja väsymys aiheuttivat eniten ahdistusta juuri ruokailuasioissa. Keskittymiseni ei tahtonut riittää enää ruuan laadun miettimiseen ja nyt kun mietin, minulla ei oikeastaan ole hajua kuinka paljon söin esim. kasviksia viime viikolla. Ainoastaan skarppasin haasteen suhteen ja herkuttelin karkkipäivänäni eli lauantaina jäätelötuutilla ja suklaamunalla. 6

Liikkuminen: Ks. edellinen postaus. 5

Fiilis: Olo oli väsynyt flunssan ja kiireen vuoksi ja todella pelotti, että plussausta taas tulisi. Ajatukset ovat olleet muissa asioissa. Loppuviikosta punnituspäivän lähestyessä ja kiireen helpottaessa oli taas aikaa miettiä painonhallintaakin paremmin. 7

Onneksi flunssa tuntuu olevan väistymässä ja tämän viikon aikataulu ei ole täyteen puukattu, joten kiireen ja väsyn ei pitäisi päästä valloilleen. Lumen tuolosta huolimatta aurinko jaksaa paistaa ja mieli on keväinen. Pieni ajatuksen poikanen juoksuharrastuksen uudelleen aloittamisestakin on noussut takaraivoon...

Viikon kokonaisarvosana 6.

Aurinkoista viikkoa kaikille!

2 kommenttia:

  1. Onnitteluhali miinustamisesta!

    Sinusta taitaa tuntua, ettei viikko oikein mennyt putkeen laihduttamisen suhteen. Kiire ja flunssa verottivat voimavaroja ja mahdollisuuksia. Siitä huolimatta miinusta tuli, joten kyllä ne laihduttamisen avaimet ovat löytyneet - hienoa!

    Mahtavaa, että haasteen ensimmäinen viikko meni sinullakin kivuttomasti. Eiköhän tälläkin viikolla onnistuta!? :) Jäätelöä olisi pakasteessa, mutta nyt voisi herkutella jollain ihanalla leivonnaisella, itsetehdyllä vaikkapa ;)

    Kuulostaa ihanalta tuo juoksuajatus! Tsemppiä vain! Minäkin ensi keväänä. Muistuta minua sitten :D

    Keväisen keveää oloa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kannustussanoista Kaneli! Kyllä näitä kannustuksia aina vaan tarvitsee, vaikka olisikin onnistunut viikko takana.

    Ensimmäinen haasteviikko tosiaan sujui ongelmitta. Voin kertoa ja kirjoitankin aiheesta vielä, että tämä viikko ei sen suhteen minulla mennyt ihan haasteen mukaisesti... Nooh, ensiviikko sitten paremmin minullakin ;)

    Innostuin itse taas juoksusta, kun kevät tekee tuloaa ja aiemmin vuonna 2008 harrastin juoksemista tasan siihen asti, että selviydyin 5 km yhtäjaksoista juoksusta. Silloin juokeminen teki niin paljon hyvää keholle ja mielelle ja ajatus sen uudelleen aloittamisesta on kytenyt jo pitkään. Täytyy vaan tehdä kunnon sotasuunnitelma, jotta harrastus ei lopahda kuten viimeksi.

    Lupaan olla muistuttamassa sinua ensi vuonna ja sitten voimmekin nähdä jonkin juoksutapahtuman merkeissä ;D

    Muistahan sinäkin nauttia jo keventyneestä olostasi!

    VastaaPoista