Mietteitä

Olen tämän aloitusviikon ajan miettinyt, miksi aikaisemmin painonpudotus ei ole onnistunut. Miksi se on niiiin vaikeaa, vaikka tiedän yksinkertaisuudessaan, että pitää syödä vähemmän ja kuluttaa enemmän?

Olen jo useamman vuoden tilannut Kg-lehteä ja nyt ilmestyi jälleen uusi numero. Kuin tilauksesta juuri, kun olen taas päättänyt aloittaa painon pudottamisen. Tällä kertaa lopullisesti! No, lehdessä oli jälleen kerran hyviä ja motivoivia artikkeleja painonpudotukseen liittyen. Yksi näistä artikkeleista käsitteli juurikin laihduttajan ajatusmaailmaa. Liian usein laihduttaja ajattelee, ettei minusta ole tähän. En voi onnistua. En ole koskaan onnistunut. Tämä kielteinen uskomus iskee voimakkaimmin silloin, kun tulee herkuteltua, "repsahdettua". On helppo antaa ajatuksen vain viedä ja pian huomaakin syöneensä herkkuja samalta istumalta niin monta, ettei enää pysy edes laskuissa.

Artikkelissa kehoitettiin laihduttajaa keskustelemaan itsensä kanssa ja tunnustamaan reilusti, jos tällaisia uskomuksia itsessään tunnistaa. Niin kauan kuin epäusko omasta onnistumisesta nakertaa alitajuisesti myös onnistumisen hetkillä, tavoitteiden saavuttaminen on paljon vaikempaa. Tunnustamisen jälkeen kehoitettiin vastaavasti miettimään, mitkä asiat puhuvat sen puolesta, että onnistut!

Minäpä sitten olen tämän viikon miettinyt tunnistanko itsessäni vastaavia ajatuksia. Kyllä on pakko tunnustaa, että sisimmässään sitä ajattelee, että en minä osaa painoa pudottaa. Osaa vain lihota, koska osaan syödä hyvin. Liiankin hyvin... Mutta sitten mietin, miksi en muka voisi onnistua!? Ovathan monet jo siinä onnistuneet ja olleet vielä enemmän ylipainoisia kuin minä. Jos he pystyvät pudottamaan paino 40 kiloa, miksi minä en pystyisi pudottamaan 26 kiloa!? Omasta puolestani onnistumista puoltavat se, että minulla on motivaatiota, vihannekset ja hedelmät ovat aina maistuneet enkä koe liikuntaa vastenmielisenä.

Näen nyt laihduttamisen matkana tavoitteeseen. Matkan varrella olkapäitteni päällä istuu hyvä ja paha. Voin itse valita kumpaa kuuntelen ja valita kumpaa polkua seuraan. Rankkaa kivistä, mutta tasaista alamäkeä kohti terveellisempää minuutta vai houkutusten täyttämää tasaista nousua, joka lopulta käy niin raskaaksi, että terveyteni pettää enkä jaksa enää nostaa jalkaa toisen eteen. Minä haluan asettaa itselleni haasteita ja minussa on myös päättäväisyyttä ja selkärankaa!! En anna itseäni "pahan" vietäväksi. Valiten mielummin rankan ja haasteellisen polun, jotta saan lisää elinvuosia ja terveyttä kuin jatkan enempää tietäni ylöspäin painotaulukossa.

Kumman polun sinä valitset?