maanantai 10. tammikuuta 2011

1. viikko takana

Ensimmäinen viikko takana painonpudotuksessa. Puntarilla tänä aamuna tulosta nolla. Itse en ole tuloksesta yllättynyt. Viime viikko meni itsetutkiskelun merkeissä ja viikonloppuna söimme leffaa katsellessa avokkini kanssa Uudesta vuodesta kaappiin jääneet sipsit pois. Eivätpähän kiusaa enää jatkossa!

Sain idean (jälleen kerran Kg-lehdestä) arvioida kerran viikossa mennyttä viikkoa kouluarvosanoilla 4-10. Annan viikolle arvosanan keskiarvosta, joka tulee seuraavista osa-alueista: laihdutus/painonhallinta, ravinto, liikkuminen, fiilis.

Laihdutus ja painonhallinta: Ajatukset muhivat päässä joka päivä, mutta varsinaista innostusta en vielä saanut ja tsemppiä. Pohdin kuitenkin kovasti laihduttamiseni kompastuskiviä ja aikaisempia onnistumisia. Tämän viikon arvosana: 5.

Ravinto: Aamupalat ovat koostuneet viime viikolla hyvistä asioista. Puuro on tullut aamiaiseeni jäädäkseen. Yleensä nautin sen marjojen kanssa, mutta myös raejuusto ja banaani ovat hyviä kavereita. Leivänsyöntiä olen saanut hieman karsittua. Korvasin leipävälipalat jugurtilla. Lämpimällä ruualla olen kiinnittänyt huomiota lautasmallin toteutumiseen ja pienempiin annoksiin. Paheitakin on silti tullut harrastettua... Joka ilta on tehnyt mieli jotakin hyvää. Muutamana iltana meni hedelmiä, mutta pääsääntöisesti kaapista ovat huvenneet joulun jälkeiset makeiset ja piparkakkutalon tuhoaminen on aloitettu. Lauantaina syötiin sipsejä kera dippikastikkeen. Arvosana: 7.

Liikkuminen: Tähän osa-alueeseen en vielä ole täysin keskittynyt pari viikkoa sitten nyrjähtäneen nilkkani vuoksi. Koiran kanssa olen kuitenkin nilkan sallimissa rajoissa yrittänyt lenkkeillä. Kolme kertaa tuli viime viikolla tehtyä pidempi lenkki. Siitä olen tyytyväinen. Tarkoituksena hankkia tällä viikolla jumppakortti. Arvosana 7.

Fiilis: Hyvä fiilis viime viikosta. Nilkka paranee hyvää vauhtia ja tällä viikolla voisin uskaltaa jo rauhalliseen jumppaan. Motivaatio laihdutuksen suhteen hieman vielä hakusessa ja usko itseensä. Arvosana: 8.

Viime viikon kokonaisarvosanaksi tulee 7. Tästä on hyvä lähteä sitten parantamaan numeroita. Tavoitteena tällä viikolla hankkia jumppakortti ja käydä yhdessä jumpassa kokeilemassa nilkan kestävyyttä. Ulkoilut yhä koiran kanssa. Hedelmiä lisää ja napostelu vähemmälle. Lista itselle painonpudotuksen hyödyistä motivaatiota nostattamaan.

2 kommenttia:

  1. Hyvä idea! Tuota voinee hieman itselleen mieluisaksi muokata ja lisätä noita osa-alueita. Voi pisteyttää myös tietyin väliajoin itseään ;)

    VastaaPoista
  2. Niinpä :) Tuolta Kg-lehdestä saa paljon vinkkejä painonhallinnan ja laihduttamisen tueksi. Tuo itsensä pistetyttäminen olisi myös hyvä idea :) Nyt ainakin tuntuu, että se omalla kohdalla selkiyttää asioita, joissa on korjaamisen varaa ja joissa on taas onnistunut.

    VastaaPoista