maanantai 17. tammikuuta 2011

2. viikko

Jee! Puntarilla oli hyviä uutisia tänä aamuna. Miinusta oli tullut viime viikosta kokonaiset 0,7 kiloa. Kivaa!

Huomasin tuosta painokäyrästä, ettei se näytä desimaalin tarkkuudella. Näyttää siltä, että olisi kilo hävinnyt viikossa. Mutta siis oikea lukema vaa'alla oli 103,3. Taidan siirtyä jatkossa laittamaan painoa ylös sivupalkkiin luettelomaisena.

Laihdutus ja painonhallinta: Tällä  viikolla on sujunut paremmin. Huomattavasti paremmin kuin viime viikolla :) Ja onhan se selväkin, kun painoa on tippunut. Laihduttaminen on ollut ajatuksena takaraivossa, mutta ei mikään kaikki ajatukset valtaava peikko. Tämän viikon arvosana 9.

Ravinto: Olen oivaltanut jotain oleellista meneellä viikolla ravintotottumuksistani. Nimittäin lounaan merkityksen. En aikaisemmin ole kokeillut kahden kunnon aterian syömistä saman päivän aikana. Olen aina ajatellut sen vain lisäävän jo ennestään liiallista energiansaantiani. Nyt olen viikon aikana syönyt joka päivä päivällisen lisäksi myös kunnon lounaan ja huomannut, ettei tulekaan enää naposteltua aterioiden välissä! Aikaisemmin saatoin vain työpäivinä (jos silloinkaan) syödä kaksi lämmintä ateriaa, mutta vapaapäivinä lounaan on korvannut napostelu pitkin päivää. Herkkujakin on tullut syötyä, mutta vain muutamana päivänä ja hallinnassa on pysynyt (ainakin omasta mielestä). Arvosana 9.

Liikkuminen: Liikunnan osalta olen viime viikkoon pettynyt. Jumppakorttia en ole saanut aikaiseksi hankkia ja koiran kanssa lenkkeily on jäänyt lyhyiksi kävelyreissuiksi. Arvosana 4.

Fiilis: Pientä kutinaa on sisuksissa ollut siitä, että nyt paino on lähtenyt laskuun ja hienoahan se oli todeta omat aavistukset todeksi aamulla. Pettymystä kuitenkin laiskuudesta liikunnan aloittamisen suhteen. Onnistuneitten ruokavalintojen ansiosta ei ole ollut nälkä, mutta ei ähkykään ja suurimmat mielihalut ovat pysyneet poissa. Voisiko kunnon lounaasta löytyä yksi ratkaiseva kulmakivi omassa painonhallinnassa? Sen saa aika näyttää. Arvosana 8.

Toisen viikon kokonaisarvosanaksi tulee aavistuksen verran parempi kuin viime viikolla: 7,5. Tällä viikolla edelleen siirtyy viime viikolta tavoite hankkia SE jumppakortti ja mennä sinne jumppaan. Pidän edelleen huolen siitä, että päivän aikana syön kaksi kunnon ateriaa aamupalan lisäksi. Ehkä se iltapalakin mahtuisi vielä mukaan...

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, siitä se lähtee :)
    Lämpimät onnittelut onnistumisestasi!

    Vaikka yksi osa-alue eli liikkuminen ei ole onnistunut suunnittelemallasi tavalla, projekti etenee ja tuloksia tulee. Positiivinen, innostunut ja luottavainen mieli mahdollistavat muutokset. Vielä kun muistaisimme, ettei kaikki voi tapahtua yhdessä päivässä, viikossa tai kuukaudessa.

    Jumppaintoa ja liikkumisen iloa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kaneli onnitteluista ja tsemppauksesta!

    Olen yrittänyt itselleni hokea, etteivät muutokset tapahdu hetkessä. Mutta sitä niin kovasti haluaisi muutoksia "tässä ja nyt". :)

    Onnistumisen positiivisella voimalla eteenpäin mars!

    VastaaPoista