keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Huilailua

Edellisellä viikolla tuli taitettua matkaa oikein vauhdilla (melkein lähti tukka päästä), joten odotettavissa oli hyytymistä. Viime viikon helteet väsyttivät ja ruokahaluakaan ei ollut kuin iltaisin. Tästä oli seurauksena hirmuinen nälkä illalla ja mitähän sitä yleensä ensimmäisenä tekee mieli, kun se nälkä tulee... No, sitä leipää! Leipää on siis syöty. Niin, ja tietysti jäätelöä. Kanelille voinen tunnustaa, etten hienoista ilmoista huolimatta käynyt pyörälenkillä. Koulumatkat taitoin kyllä reippaasti polkien, mutta muuta liikuntaa ei sitten viime viikolla ollut.

Tästä kaikesta vaaka kiitti minua 400 gramman plussauksella. Olen sen ansainnut. Pää on silti nostettu jo ylöspäin. Eteenpäin katsellaan, vaikka maanantaina olikin läskipäivä. Olen tässä pohtinut kannattaisiko nyt (Juhannustakin silmällä pitäen) pyrkiä pitämään paino alle sadan ja heinäkuun jälkeen taas jatkaa matkaamista kunnolla... En halua ottaa nyt stressiä mistään (sehän se vasta kiloja kerryttääkin). Yritän selvitä järkevillä valinnoilla eteenpäin (olisipa yhtä helppoa miltä kuulostaakin...).

Emmiliinalle tiedoksi, että tänään vihdoin sain kaivettua jumppa-dvd:ni laatikoiden kätköistä ja kirjoitan nyt suihkun raikkaana tietokoneen ääressä kunnon jumppahikistelyn jälkeen.

Vielä varoituksen sana: ei kannata ostaa 2 litraa jäätelöä kotiin pakkaseen. Toteaa mm. sillä viime viikon herkutellut, heh.

3 kommenttia:

  1. Stressi on kyllä itse piru laihduttajalle, minä sain 30 kiloa reilussa vuodessa stressin pyörteissä.. Nyt on niin ihanaa, kun ei tarvi koko kesänä stressata mistään :) Tai eihän sitä koskaan tarvi, mutta minä ku oon niin heikkohermo ja stressipesäke ettei siihen paljon tarvita ku minua jo stressaa ;D

    Tsemppiä nyt vaan hikisiin jumppahetkiin! :)

    VastaaPoista
  2. Sinulla on ihailtava asenne: pää pystyyn plussauksesta huolimatta ja tavoitteet realistiseksi.

    Kuulostaa järkevältä tuollainen huilailu. Kiire ja stressi eivät suinkaan helpota laihduttajan arkea. Niinpä alle sadassa kilossa pysytteleminen kesä-heinäkuun varmasti on järkevää. Syksyllä, kun kaikki kiire on poissa ;), jatkat sitten taas tosissasi. Muistutan sinua siitä, takuuvarmasti ;)

    Leipä on kyllä paha. Itsekin olen taas ottanut ruisleivän ruokavaliooni. Tarkkana saa olla, ettei syömiset, varsinkin työevästys, suistu leipälinjalle.

    Kuulostaa ihanan kauhealle tuo 2litran jäätelöpaketti. Jaetaan se puoliksi joku päivä :) Ja nuollaan vielä rasiakin ;)

    Aurinkoista mieltä ja myötätuulta viikkoosi! Vastaa pyöräsi kutsuun: se odottaa sinua ja kunnon lenkkiä :)

    VastaaPoista
  3. Huh, kun on aikaa mennyt. En ole edes ehtinyt takaisin kommentoimaan!

    Emmaliina: Stressi on kyllä niin pahasta ja varsinkin laihduttajalle. Minusta tuntuu, että lihon pelkästään jo ruokaa katsomalla, kun on stressiä. Nautitaan kuitenkin täysillä kesästä :)

    Tsemppausta myös sinulle!

    Kaneli: Kiitos! Täytyy ajatella positiivisesti ja jatkaa vaan eteenpäin. Minua motivoi ja tsemppaa se, että satasen alle olen jo päässyt. Takaisin en aio enää lihota!

    Hyvä, että muidenkin mielestä tavoitteeni kuulostavat realistisilta enkä saa laiskurin/luovuttajan mainetta suunnittelemastani "huilitauosta". ;)

    Leipähän se armotta minut lihottaa, kun huomaa sitä syövänsä päivän mittaan joka aterialla. Nyt olen yrittänyt tsempata asiassa ;)

    Ilman muuta jaetaan jäätelöpaketti sitten puokkiin :D Voi olla, että isompi siivu tulee minun kulhooni, jos saan tehdä jaon ;D

    Ihania myötätuulia sinunkin viikkoon Ystäväiseni <3 Lupaan lenkittää pyörää!

    VastaaPoista