maanantai 25. huhtikuuta 2011

16. viikko

Viime viikolla jäivät jälleen postaukset vähiin. Kiirettä piti jälleen Pääsiäislomajärjestelyjen merkeissä. No, nyt on palattu takaisin. Tosin tällä viikolla tulee jälleen olemaan tiukkaa, koska saamme Vapuksi vieraita ja samalla pitäisi myös auttaa siskoa muuttopuuhissa.

Laihdutus ja painonhallinta: Olin varautunut plussaukseen tällä viikolla, koska olimme Pääsiäisenä laivaristeilyllä Helsinki-Tukholma-Helsinki. Kaikki ruokailut sisältyivät tietenkin ohjelmaan. Eihän sitä laivalle muuten voi mennä(?). Olin siis hyvin positiivisesti yllättynyt aamulla, kun astuin vaa'alle. Miinusta 300 grammaa! Joskus se vaaka osaa yllättää positiivisestikin. Laihdutus pysyi reissussa ollessakin mielessä hyvässä mielessä; ei tullut syötyä itseään ihan mahtavimpaan ähkyyn asti. Ihan onnistunut viikko siis. 8

Ravinto: Herkuteltua on tullut isolla H:lla. Seisovassa pöydässä syöty ja nautittu kevään ensimmäinen jäätelötötterö Tukholmassa. Mämmiä ja suklaamuniakin on kuulunut menneeseen viikkoon. Alkuviikon söin tiedostaen kevyemmin, koska tiesin, että seisovaan pöytään olemme laivalla menossa. Olikin ihan järkevästi tehty. Tällä viikolla tulee olemaan haasteita; pitää palata takaisin terveelliseen ruokailuun ja Vappuvieraille ajattelimme tarjota grilliruokaa (simakin on laitettu käymään). 8

Liikkuminen: Alkuviikko meni mukavasti taas pyöräillessä, mutta sitten takakumi puhkesi tiistai-iltana. Onneksi olin jo melkein kotona. Pyöräilykilometrit jäivät siis vähiin tämän vuoksi. Onneksi mies lupautuu kilttinä ja kätevänä vaihtamaan uudeen renkaan. Haaveissa päästä taas loppuviikosta pyörän selkään. Jumppiin en ole toimeentunut. Ei näin hienoilla ilmoilla oikein tee mieli rehkiä sisällä. 7

Fiilis: Hyvällä fiiliksellä edelleen mennään. Pientä huolestuneisuutta oli viikonloppuna painon suhteen, mutta sekin on nyt todettu perättömäksi huoleksi. Aurinko suorastaan kutsuu nyt liikkumaan ja puuhastelemaan! Toivon, että kaikki saavat aurinkoisesta ilmasta voimaa ja keveyttä omiin projekteihinsa! 10

Viikon kokonaisarvosana: 8

Huhtikuinen aurinko laivan kannelta.

3 kommenttia:

  1. Onnea onnistuneesta viikostasi!

    Huikea juttu, että laivareissulla vältyit ylensyönniltä ja ähkyltä. Minun ei tarvinnut edes naapurimaahan siirtyä, kun leivällä jo täytin vatsalaukkuni ääriään myöten :)

    Voi tuota kumin puhkeamista :/ Toivotaan, että miehesi pikaisesti korjaa renkaan ja pääset taas kokemaan vauhdinhurmaa pyörän selässä. Niin, ei todellakaan kiinnosta nyt "sisäliikunta". Minä jopa päivällä tein auringosta ja hienosta ilmasta tekosyyn sille, etten mene vielä kuntosalille :) Syksyllä vasta, kun vettä sataa kaatamalla (lue: olen laihtunut lisää) :D

    Tsempataan nyt alkuviikko vähillä herkuilla, niin kestää sitten vappuna grillailla ja munkkirinkilästä haukata :)

    Hyvän fiiliksen jatkumista ja auringon tuomia ilonpisaroita viikkoosi!

    VastaaPoista
  2. Hieno viikko sulla siis :)
    Tuo risteilyllä syömisen aisoissa piteleminen ei olekaan niin helppo juttu, joten hyvä sinä!!!

    Nyt vaan Vapuksi mielenlujuutta ja hei grillata voi kevyestikin! mm. broilerin-fileetä/kalaa/porsaanfilettä (vähärasvaisemmasta kohdasta), kesäkurpitsaa, herkkusieniä, paprikaa, tomaattia jne! Ja ovat muuten varmaan hyviä ilman hirmuista marinadikerrostakaan. Lisukkeeksi jotain törkeän ihanaa salaattia. (ja lasillinen simaa ei kenenkään laihdutusta varmasti kaada, pullollinen onkin jo toinen juttu...)

    VastaaPoista
  3. Kiitos teille molemmille kommenteista!

    Kaneli: Olen itsekin vielä hieman ihmeissäni laivareissun sujumisesta ja punnitustuloksesta, mutta nytpähän tiedän, että seisovasta pöydästä voi nauttia myös ilman ähkyyn asti syömistä ;)

    Toivotaan tosiaan, että pääsen kohta taas nauttimaan vauhdin hurmasta pyörän selässä. Pyöräily on mitä mukavinta ulkoiluliikuntaa. Kuntosalilla saa nopeasti tuloksia aikaan. Toivottavasti nautit siitä samalla tavalla kuin minä aikoinaan sitten syksyllä ;D

    Sinulle myös hyvän olon jatkumista ja otetaan kevyesti :D

    iive: Olin pohtinut samaa, että tarjoan grillattavaksi kasvisnyyttejä ja kunnon lihaa. Miehet saavat herkutella makkaralla, jos haluavat. Siman ja munkkien kanssa tulee tosiaan olla varovainen :)

    Tsemppiä myös sinun viikkoosi ja uuteen projektiisi!

    VastaaPoista