Sen pituinen se

Olenpa hehkuttanut täällä aloittavani uudelleen juoksuharrastuksen. No, kävin lenkillä ensimmäistä kertaa maanantaina ja myöskin viimeistä. Kuoppaan juoksuhaaveeni ainakin tältä erää (toivottavasti en lopullisesti). Minusta, kun ei taida enää juoksijaksi olla. Mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi minulle. Se asia pätee asiassa kuin asiassa, melkein.

Lenkistäni sen verran, että loppuun asti lenkin vein, hammasta purren. Syy juoksusta luopumiseen on viime joulukuussa nyrjähtänyt nilkkani. Se ei vaan kerta kaikkiaan ole kunnossa vieläkään *nyyh*. Nilkkani ilmoitti heti ensimmäisten juoksuaskelten jälkeen, ettei tämä ollut hyvä idea. Kipu meni kuitenkin hetken päästä ohitse, joten jatkoin. Mutta seuraavat pari päivää ei sitten ollutkaan niin mukavaa...

En nyt ole maatani myymässä, vaikka juoksuharrastus menikin "pyllylleen". En oikeastaan ole siitä koskaan kovasti nauttinut, mutta parhaimmillaan siinä voi tuntea ihanan askeleen rullaavan tunteen ja huomata kuinka kunto nousee kohisten.

Mutta minulla on jo toinen harrastus jonossa, nimittäin PYÖRÄILY. Siitä olen aina nuorempanakin pitänyt ja teininä polkaisin pyörällä joka paikkaan vuodenaikaa katsomatta. Ehkäpä kuitenkin pyöräily on enemmän se minun juttuni. Varsinkin nyt, kun nilkka ei tunnu kestävän suurta rasitusta. Pyöräilyhän on siinä mielessäkin mukavaa, että se on nivelille ystävällisempää.

Juoksukengät vaihtavat työnsä pyörän polkimien liikutteluun.

Pyörä on siis otettu esiin talvipesästään ja kausi pyörähti käyntiin eilen. Tavoitteena olisi pyöräillä koulumatkat ja kerran viikossa pyöräillä vauhdikkaampi tunnin lenkki. Ainakin näin alkuun tuntuu tällainen suunnitelma hyvältä. Vielä pitäisi hankkia matkamittari pyörään...