perjantai 25. helmikuuta 2011

The Georgeous Blogger Award


Kiitos ja kumarrus Kristiinalle palkitsemisesta! Olin ihan hämmästynyt saadessani ihka ensimmäisen tunnustuksen. Tämä pitää laittaa ihan näytille. Palkinnon mukana tuli myös velvollisuus vastata muutamaan kysymykseen.

Milloin aloitit blogisi?
Nykyisen blogini aloitin vuoden alussa. Olen blogannut aiemmin samasta aiheesta kahteen eri kertaan. Samalla nimimerkillä bloggasin pari vuotta sitten (vai onko siitä jo kolme vuotta?).

Mistä kirjoitat blogissasi ja mitä kaikkea blogisi käsittelee?
Matkasta kohti kevyempää ja terveellisempää minää. Saatan joskus myös innostua bloggaamaan aiheen vierestä, mutta hyvin satunnaisesti. Blogi toimii omanlaisena päiväkirjana.

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
En usko tämän blogin kovasti eroavan muiden samankaltaisten kanssa :) Kirjoitan lähinnä itseni vuoksi, mutta on se hienoa saada lukijoitakin.

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Halusin matkalleni seuraa. Ryhmässä on voimaa! "Julkisesti" kirjoittamalla oman reissun kulusta auttaa tsemppaamaan itseä. Ei tule lipsuttua niin helposti itselleen tekemistä lupauksista ja toivottavasti siinä sivussa onnistun tsemppaamaan myös kanssamatkailijoita.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Toivoisin ehtiväni kirjoitella useammin ja seurata sekä kommentoida muiden blogikirjoituksia. Haluaisin siis olla aktiivisempi bloggari. Nyt vaan arjen kiireet vievät ajoittain pitemmän korren.

Lopuksi haluan kierrättää palkinnon ehdottomasti Kanelille ja Verililjapuulle!

2 kommenttia:

  1. Kiitos Tiitula!
    Tarvitsen apuasi, kuinka saan vietyä tämän omaan blogiini. Vai kopioinko vain kuvan ja kysymykset erikseen?? :)

    VastaaPoista
  2. Ole hyvä vaan :) Itse ihan vaan kopioimalla toin omaan blogiin ja samoin kysymykset.

    VastaaPoista