tiistai 27. syyskuuta 2011

Viikko 38

Vaikea viikko takana. Nyt onneksi stressi jo hieman helpottamassa. Kiirekin tuntuu väistyneen ja olen omasta mielestäni ehtinyt tekemään kotonakin jo kotitöitäkin (eilen vaihdoin verhot ikkunoihin odottamaan talven tuloa).

Vaikea viikko toi mukanaan 300 grammaa plussausta. Odotin plussausta ja odotin sitä enemmänkin, joten olen tyytyväinen, ettei plussausta tullut enempää. Viikosta teki vaikean se, ettei aikaa ollut paljoa painonpudotukselle ja sen ajattelemiselle. Kaikki energia tuntui menevän asioiden järjestelyyn, jotta nyt olisi hetki aikaa hengähtää ja keskittyä jälleen tähän projektiin.

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan podin jopa huonoa omatuntoa syömisistäni. Herkuttelin nimittäin jälleen perjantaina juustolla, suolakekseillä ja viinillä. Tästä ei kuitenkaan ole tarkoitus tulla tapa! Viime viikolla teki myös mieli mättöruokaa ihan älyttömästi, mutta ensimmäistä kertaa tajusin yhdistää sen stressiin. Ehkäpä siis joitakin sudenkuoppia onnistuin ahaa-elämyksen johdosta väistämään.

Viikon liikunnat.

Viikolla liikunta jäi punttisalin varaan. Punnerrukset tein tavoitteiden mukaan. Niissä jouduin voimien uupumisen vuoksi palaamaan taaksepäin. Menin siis viime viikon 3. viikon ohjelmalla. Tällä viikolla sitten vuorossa uusi yritys 4. viikkoa. Pyöräily on jäänyt. Tosin ei omasta tahdosta vaan pumppuvarkaan. Pyörä on nyt varastossa odottamassa lisää ilmaa renkaisiin. Opiskelijabudjetimme vuoksi en ole vielä pystynyt uuteen pumppuun investoimaan... Hitsin pumppuvaras!

Mutta kyllä jotain hyviäkin tuloksia on tullut! Mittailin mittojani maanantaina ja tuloksena jälleen kadonneita senttejä! Kaksi senttiä rintojen alta, sentti vyötäröltä ja sentti lantiolta. Mittanauha on kyllä osoittautunut paljon kiitollisemmaksi kaveriksi kuin tuo kenkkuileva vaaka ;D

Ihanaa syysviikkoa kaikille ja tervetuloa uusi lukija!

3 kommenttia:

  1. Kiitos kun kävit piristämässä minua blogissani :)
    Mittanauhaa on hyvä käyttää välillä, vaikka paino ei laskiskaan niin senttejä kiinteytyessä häviää.
    Täytyy ittekin kaivaa se taas esille, huomasin muuten työhousuista että eivät "soi" reisistä niin kuin ennen.
    Viiniä ja jotain ihanaa juustoa - ah ja voih - kuulostaa taivaallisen hyvältä ja niin huonolta omaltatunnolta :)

    Pirteyttä päivääsi:)

    VastaaPoista
  2. Voih tuota sinun vaikeaa viikkoa ja plussausta :( Mutta onneksi kadotetut sentit tsemppaavat!

    Kiireessä on hankala pitää ruokailut oikealla tolalla, saati ehtiä liikkumaan. Jospa stressi edelleen hellittää ja sinulla on mahdollisuus työstää tätä projektia eteenpäin.

    Rentouttavaa viikonloppua Ystäväni - nauti syysauringosta ja tuulesta!

    VastaaPoista
  3. Jojoilija: Eipä mitään :) Jokainen täällä kaipaa pientä piristystä välillä. Suosittelen mittanauhan käyttöä vaa'an lisäksi tässä projektissa. Tulee positiivisia yllätyksiä :D

    Minun täytyy alkaa rajoittaa taas noita omia herkutteluja. Muuten karkaa kohta mopo...

    Mukavaista sunnuntain jatkoa!

    Kaneli: Älä muuta sano! Toivotaan tosiaan, että nyt alkaa kiire stressi helpottamaan. Ainakin oma olo on ollut hyvä ja pieni viikonloppureissukin rentoutti ja piristi mieltä :)

    Ihanaa syyssunnuntaita!

    VastaaPoista