Viikko 38

Vaikea viikko takana. Nyt onneksi stressi jo hieman helpottamassa. Kiirekin tuntuu väistyneen ja olen omasta mielestäni ehtinyt tekemään kotonakin jo kotitöitäkin (eilen vaihdoin verhot ikkunoihin odottamaan talven tuloa).

Vaikea viikko toi mukanaan 300 grammaa plussausta. Odotin plussausta ja odotin sitä enemmänkin, joten olen tyytyväinen, ettei plussausta tullut enempää. Viikosta teki vaikean se, ettei aikaa ollut paljoa painonpudotukselle ja sen ajattelemiselle. Kaikki energia tuntui menevän asioiden järjestelyyn, jotta nyt olisi hetki aikaa hengähtää ja keskittyä jälleen tähän projektiin.

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan podin jopa huonoa omatuntoa syömisistäni. Herkuttelin nimittäin jälleen perjantaina juustolla, suolakekseillä ja viinillä. Tästä ei kuitenkaan ole tarkoitus tulla tapa! Viime viikolla teki myös mieli mättöruokaa ihan älyttömästi, mutta ensimmäistä kertaa tajusin yhdistää sen stressiin. Ehkäpä siis joitakin sudenkuoppia onnistuin ahaa-elämyksen johdosta väistämään.

Viikon liikunnat.

Viikolla liikunta jäi punttisalin varaan. Punnerrukset tein tavoitteiden mukaan. Niissä jouduin voimien uupumisen vuoksi palaamaan taaksepäin. Menin siis viime viikon 3. viikon ohjelmalla. Tällä viikolla sitten vuorossa uusi yritys 4. viikkoa. Pyöräily on jäänyt. Tosin ei omasta tahdosta vaan pumppuvarkaan. Pyörä on nyt varastossa odottamassa lisää ilmaa renkaisiin. Opiskelijabudjetimme vuoksi en ole vielä pystynyt uuteen pumppuun investoimaan... Hitsin pumppuvaras!

Mutta kyllä jotain hyviäkin tuloksia on tullut! Mittailin mittojani maanantaina ja tuloksena jälleen kadonneita senttejä! Kaksi senttiä rintojen alta, sentti vyötäröltä ja sentti lantiolta. Mittanauha on kyllä osoittautunut paljon kiitollisemmaksi kaveriksi kuin tuo kenkkuileva vaaka ;D

Ihanaa syysviikkoa kaikille ja tervetuloa uusi lukija!

Syitä ja ahaa-elämyksiä

Jälleen yhden viikon rikkaampana tässä projektissa ja miksei elämässäkin yleensä. Paino ei suostunut viime viikosta laskemaan vaan näytteli samoja lukemia maanantaina kuin edelliselläkin kerralla.

Viime viikolla olenkin pohdiskellut enemmän syitä painonpudotukseeni, koska tuntuu olevan jälleen motivaation puutetta. Siitä ainakin uskon tämän jarruttelun nyt johtuvan. Liikuttuakaan ei tullut suunnitelman mukaisesti aikataulullisista syistä. Se eniten ärsyttääkin, että viikkoina jolloin olen iltaisin koululla, jää liikunta lähes minimiin. Minkä ratkaisun siihenkin ongelmaan keksisi? Pitäisikö kunnostautua ja yrittää liikkua aamuisin? Olen vaan niin kovin aamu-uninen... Hyvät ehdotukset otetaan ilomielin vastaan!

Syitä sitten pohdiskelin tähän projektiin. Tietysti omaa silmää miellyttävämpi ulkonäkö, vaatteita löytyy helpommin ja kunto kohenee. Kuitenkin suurin motivaationi liittyy tulevaisuuteen. Haluan elää mahdollisimman terveellistä elämää. Sen saavuttaakseni on pysyttävä kunnossa. Suurin pelkoni on se, että jonain päivänä huomaan peilistä katsovan äitini kaksoisolennon. Äitini on sairaalloisen ylipainoinen ja on ollut sitä koko elämäni ajan. Tähän asti hän on pysynyt terveenä, mutta selvää on, että vaivoja tulee olemaan jossain vaiheessa ellei hän saa pudotettua painoaan. Haluan itse toimia jo nyt! Tavoitteeni on löytää pysyvästi terveellinen elämäntapa, jolla saan painon pysymään 80-85 kg lukemissa.

Toinen ahaa-elämys, jonka koin viime viikolla löytyi uusimman Kg-lehden artikkelista. Artikkeli käsitteli vinkkejä viiden kilon karistamiseen, mutta jutusta löytyi jotakin, mikä herätti minut. Ruokailussa kehoitettiin kiinnittämään huomiota eniten arjen valintoihin. Satunnaisilla herkuilla ei ole merkitystä, kunhan arjen ruokailut ovat terveellisiä. Joo, onhan se yksinkertaista. Mutta minä en ollut asiaa aiemmin niin hokannut. Ajattelin, että tarvitsen jotain taikatemppuja tähän. Nyt varsinkin kun painon putoaminen tuntuu pysähtyneen.

"Happamia" sanoi kettu pihlajanmarjoista.

Toivotaan, että syksyn tullen nyt alkaa jälleen uusi tarmo edetä tässä projektissa. Valitan, että aikani on koulusta ja työstä sen ohella johtuen kortilla. Tämän vuoksi päivitykseni tulevat hieman viiveellä. Kerrottakoon myös se, että mustikassa en ole ehtinyt käymään, mistä myös on hieman huono omatunto. Onneksi supermarjaa saadaan ahkeran appiukon keräämänä.

Nautitaan pimenevistä syysilloista ja syksyn tuoksusta!

Onko nälkä vai tekeekö mieli?

Luin hiljattain uusimmasta Fit-lehdestä (7-8/2011) jutun Tunnista oikea nälkä. Aloin oikeasti miettiä, että tunnistanko omaa nälkääni vai syönkö usein siksi, että vaan tekee mieli?

En ole koskaan perustanut paljoa siitä, kun painotetaan syömään 3-4 tunnin välein. Olen ajatellut, että on parempi syödä sitten, kun tuntee olevansa nälissään. Mutta asia onkin hankalampi, jos ei tunnista oikeaa nälän tunnetta. Tunnustin eilen itselleni, että liian usein luulen mielitekoa näläksi ja syön. Joskus on päiviä, jolloin näitä mielitekoja on hyvin usein ja syön/napostelen usein. Hyvin usein naposteltava on leipää tai jugurttia. Joskus jotain mitä sattuu kaapista löytymään.

Minun pitää siis opetella hyvällä tavalla nälän hallintaa. Sillä ei tarkoiteta suinkaan sitä, että yritetään olla mahdollisimman kauan syömättä. Jutussa kehoitettiin rehelliseen itsetutkiskeluun, jotta oppii tunnistaman oikean nälän ja tekee mieli -nälän. Tekee mieli -nälkä menee nopeasti ohi esim. liikuntasuorituksen aikana. Oikean nälän kanssa ei jaksa liikkua.

Kellolla on oikeasti jutun mukaan merkitystä. Asiantuntijan mukaan kahden tunnin kuluttua kevyestäkään ateriasta ei pitäisi vielä olla nälkä. Harkinta on siis tarpeen itselläni tällaisissa tilanteissa. Olen todella yllättynyt, kuinka usein syön vaan ja ainoastaan, että tekee mieli. Olen luullut mieliteon tunnetta näläksi... Nälkäkouluun siis.

Kävin eilen lunastamassa ensimmäisen palkintoni, vaikka paino onkin nyt noussut. Nyt on kädet hoidettu ja kynnet laitettu nätiksi. Suosittelen muillekin vastaavanlaisia hemmotteluhetkiä.

Tällaiset niistä sitten tuli.

Sovittelua

Kaneli kannusti minua tuossa aikaisemmin sovittamaan jälleen tavoitehamostani, kun herkkuhimo meinasi viedä minut täysin mukanaan tällä viikolla. Muutenkin teille kaikille vielä kerran ihana kiitokset halausten kera tsemppaamisesta! Sitä tarvitsee aina.

Kahtena eri päivänä sovitin hametta. Ensimmäisenä päivänä sain hämmästyksekseni huomata, että hameen vetoketju meni ylös asti kiinni! Kokeilin parin päivän päästä uudelleen. Ehkä sellainen pieni epäuskon siemen kuitenkin tuolla takaraivossa asustelee. Ajattelin mielessäni, että jokin virhe on nyt tapahtunut. Jos vaikka laitoin hamee jotenkin väärin päälle. Kaikkea sitä miettiikin! Niin ja menihän se hame kiinni toisellakin kertaa! Pakko se uskoa, että jotain on tapahtunut! Otin kuviakin todisteeksi toisella sovituskerralla.

 

Kuten kuvista näkyy, löllyvät läskini makaavat kuitenkin vielä lekoisasti (kiristävästikin) hameen vyötärön päällä, heh. Niitä lähdetään nyt sitten sulattelemaan seuraavaksi, kun hame on saatu ylös asti kiinni.

Tässä alemmassa kuvassa näkyy myös hyvin paisunut palleani, josta myös Kaneli kirjoitti taannoin.  Vielä on matkaa, mutta hame meni jo kiinni, jee!

Huomisesta punnituksesta veikkailen ja odottelen plussamerkkistä. Sen verran huonosti on tullut syötyä, mutta ensi viikolla on sitten helppo taas parantaa. Ei kummitele enää vatsataudin jälkeiset energia- ja ravintoainevajaukset.

Hyvillä mielin seuraavaan viikkoon!

30 vuotta historiaa

Olin lihava lapsi, pullukka. Olen siis aina ollut enemmän tai vähemmän lihava. Oikeastaan koko perheemme on enemmän tai vähemmän lihava. Jossain vaiheessa meidän perheestä jokainen on kokenut lihavuuden, laihduttamisen ja normaalipainon. Toiset ovat siinä pysyneet, toiset taas jojoilleet. Kukaan ei varmaan arvaa kumpaan minä lukeudun?

Ensimmäisen kerran laihduin ala-asteella 5.-6. luokan välissä, kun kouluterkkari viilasi meidän perheen ruokavaliota terveellisemmäksi. Tähän projektiin myös kuului liittyminen Painonvartijoihin äidin kanssa. Kyllä nuorta tyttöstä silloin hävetti! Kesäloman aikana saavutin normaalipainon eli jotain alle 80 kg (olin jo silloin 175 cm pitkä). Lähtöpainoani en edes muista, koska itse en osannut pitää painoani ongelmana. Paine laihduttamiseen tuli lähinnä ulkopuolelta (lue koulusta). 

Paino pysyi kuitenkin vain hetken normaalissa, kunnes taas lähti nousuun lukiossa. Tuolloin muistan ensimmäisen kerran painaneeni juuri ja juuri yli 90 kg. Muistan aina seurailleeni painoa silloin tällöin Painonvartijoiden jälkeen. Välillä viikoittain, välillä taas puolen vuoden välein. Jossain vaiheessa opin käyttämään vaatteita hyvänä mittarina ja edelleen luotan enemmän housujen kireyteen/löysyteen kuin vaa’an lukemiin. Lukion jälkeen painoni nousi enemmän ja amk-opintoja opiskellessani huomasin vaa’an näyttävän jo lähelle 100 kg, iik! Tuolloin muistan painavimman luvun olleen jotain 98 kg paikkeilla.

Tämän kolminumeroisen luvun uhkaava lähestyminen ja seurustelun aloittaminen nykyisen mieheni kanssa antoivat uudenlaisen sysäyksen laihduttamiseen. Löysin myös itseni ensimmäistä kertaa jumpasta ja sen jälkeen vielä kuntosalilta (vaati kovasti rohkeutta silloin). Tuolloin laihduin puolen vuoden aikana n. 10 kg ja koko vuoden aikana yhteensä 15 kg kuin huomaamatta! En edes köyhänä opiskelijana omistanut vaakaa. Punnitsin itseni joskus, kun satuin vanhempien luona käymään ja yhtäkkiä huomasin vanhojen vaatteiden jäävän isoksi. Tuon samanlaisen sysäyksen haluaisin saada uudelleen. Muistan laihtuneeni ainoastaan sillä, että kiinnitin huomiota syömisnopeuteeni, annoskokoihin ja lisäsin liikuntaa. Nautin myös ruuasta silloin enemmän, koska hitaasti syödessä ehtii maistaa enemmän. 

Tuon painon eli n. 85 kg onnistuin säilyttämään kolmisen vuotta. Kilot tulivat korkojen kera takaisin, kun muutimme seurustelun jälkeen yhteen. Niitä kiloja nyt kannetaan ja karistetaan.

Olen monesti miettinyt, että miksi aina lihon? Mitkä ovat minun kompastuskiveni? Ilmiselvää on, että lihottavat ruokailutottumukseni tulevat jo lapsuudesta. Muistan jo hyvin pienestä lapsesta asti (alle kouluikäisestä) pitäneeni lähes kaikesta ruuasta. Kala oli ainut, joka ei maistunut. Nykyään sekin on herkkua. Suurin lihottava tekijä itsellä taitaa kuitenkin olla liian suuret annokset ja ruuan liian nopea katoaminen kitusiin. Olen myös huomannut, että minun on hyvin vaikea tunnistaa, milloin olen täynnä ja milloin minulla on oikeasti nälkä.

Olenkin nyt tuumaillut kiinnittäväni enemmän huomiota siihen, että pureskelen ruuan kunnolla ja lasken lusikan/haarukan alas siksi aikaa, että edellinen lasti on nielaistu alas. Yleensä ahdan ruokaa lisää suuhun, kun osa edellisestä lastista on vielä sisällä. Ajattelin myös vaihtaa lautaset pienempiin. Silloin tulee oikeasti otettua vähemmän ruokaa! Ja oikeasti pärjään vähemmällä. Tiedän sen jo kerran kokeneena.

Ruuassakin vähemmän on enemmän!

Elämänpyörä vaiko maailmanpyörä?

Sen pituinen se

Olenpa hehkuttanut täällä aloittavani uudelleen juoksuharrastuksen. No, kävin lenkillä ensimmäistä kertaa maanantaina ja myöskin viimeistä. Kuoppaan juoksuhaaveeni ainakin tältä erää (toivottavasti en lopullisesti). Minusta, kun ei taida enää juoksijaksi olla. Mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi minulle. Se asia pätee asiassa kuin asiassa, melkein.

Lenkistäni sen verran, että loppuun asti lenkin vein, hammasta purren. Syy juoksusta luopumiseen on viime joulukuussa nyrjähtänyt nilkkani. Se ei vaan kerta kaikkiaan ole kunnossa vieläkään *nyyh*. Nilkkani ilmoitti heti ensimmäisten juoksuaskelten jälkeen, ettei tämä ollut hyvä idea. Kipu meni kuitenkin hetken päästä ohitse, joten jatkoin. Mutta seuraavat pari päivää ei sitten ollutkaan niin mukavaa...

En nyt ole maatani myymässä, vaikka juoksuharrastus menikin "pyllylleen". En oikeastaan ole siitä koskaan kovasti nauttinut, mutta parhaimmillaan siinä voi tuntea ihanan askeleen rullaavan tunteen ja huomata kuinka kunto nousee kohisten.

Mutta minulla on jo toinen harrastus jonossa, nimittäin PYÖRÄILY. Siitä olen aina nuorempanakin pitänyt ja teininä polkaisin pyörällä joka paikkaan vuodenaikaa katsomatta. Ehkäpä kuitenkin pyöräily on enemmän se minun juttuni. Varsinkin nyt, kun nilkka ei tunnu kestävän suurta rasitusta. Pyöräilyhän on siinä mielessäkin mukavaa, että se on nivelille ystävällisempää.

Juoksukengät vaihtavat työnsä pyörän polkimien liikutteluun.

Pyörä on siis otettu esiin talvipesästään ja kausi pyörähti käyntiin eilen. Tavoitteena olisi pyöräillä koulumatkat ja kerran viikossa pyöräillä vauhdikkaampi tunnin lenkki. Ainakin näin alkuun tuntuu tällainen suunnitelma hyvältä. Vielä pitäisi hankkia matkamittari pyörään...

11. viikko

Nyt pääsi vähän päivitys venähtämään. On ollut opiskelu- ja arkikiireitä. Itse asiassa niitä on edelleen koko viikko täynnä, mutta täytyyhän sitä viime viikkokin laittaa pakettiin.

Laihdutus ja painonhallinta: Hyvällä olotilalla olin koko viikon. Olo tuntuu edelleen keventyneeltä pussikeittokuurinkin jälkeen. Mutta vaaka oli maanantaina sitä mieltä, että plussaa on tullut 200 gramman verran. Hieman olen pettynyt, koska olo on kuitenkin keventynyt ja huomaan vatsakummun pienentyneen. Kokonaispudotuksessa tuo pieni plussaus on kuitenkin aivan mitätön, joten hyvällä mielellä mennään eteenpäin. 7

Ravinto: Oli aivan ihanaa syödä pureskeltavaa ruokaa! Ei enää pussikeittokuureja, kiitos. Eivät ole minun juttuni. Mitään ylilyöntejä ei syömisen suhteen tapahtunut. Torstaina söin pienen annoksen jäätelöä ja lauantaina karkkipussin. Olen hyvin tyytyväinen, että herkuttelut pysyivät kontrollissa. Sain myös ahaa-elämyksen viime viikolla. Pussikeittokuurista oli kyllä jotain hyötyä, koska syön nyt pienempiä annoksia kuin ennen kuuria! 8

Liikkuminen: Aivan surkeaa jälleen kerran... Muutaman hassun kilometrin kävelin, mutta jumpille en päässyt. Laiskuuden ja viitseliäisyyden piikkiin. 5

Fiilis: Innostunut olo oli koko viikon, koska pudotusta tuli paljon viime viikolla ja huomasin itsekin jo hyvin pieniä muutoksia vatsakummussa ja olotilassa. 9

Viime viikosta jäi hyvä mieli, vaikka nyt maanantaina ei vaaka kovin palkitsevalla mielellä ollutkaan. Maanantaina käynnistyi myös Karkkipäivä kunniaan -haaste. Haaste kestää neljä viikkoa eli päättyy 17.4. Onnea kaikille osallistujille ja toivottavasti siitä jäisi jotain oppia myöhempäänkin.

Viikon kokonaisarvosana 7.

10. viikko

Viime viikon teemana oli Nutrilett. Suht' kunnialla siitä selviydyinkin, vaikkakin perjantaina tuli sitten muutakin nautittua... Samalla tuli todistettua, että pussikeittokuurit eivät ole minua varten. Parempi ja turvallisempi vaihtoehto on minulle pyrkiä kevyempään ja terveellisempään minään ihan perusruuan kautta.

Laihdutus ja painonhallinta: Kyllä hieraisin silmiäni aamulla pariin otteeseen ennen kuin uskoin näkemääni todeksi. Viiden päivän Nutrilettauksen aikana oli kadonnut 1,3 kiloa! OHO! Perjantaina kävin aamulla vaa'alla, jotta näkisin, onko kuurista ollut mitään apua. Silloin vaaka näytti miinusta 700 gramman verran. Olin siihen jo ihan tyytyväinen. Kyllä oli yllätys tämä aamuinen! Olossa on kyllä tuntunut kevennystä. 9

Ravinto: Viime viikolla ei tarvinnut ruokaa paljoa miettiä. Jokaisen päivän ravinto oli etukäteen tiedossa ja tarkkaan suunniteltu. Olisipa ruuan suunnittelu aina yhtä helppoa! Ruoka olisi pakattu sopiviin annospusseihin, mutta sisältö olisi itsetehtyä kotiruokaa. Tässä voisi olla markkinarako jollekin, vink vink... Tosiaan perjatai-iltaan asti söin pussikeittoja, kunnes ostimme hamppariateriat kotimaisesta pikaruokaketjusta. Ai, kun oli hyvää! En muista milloin olen viimeksi syönyt hampurilaisen, mutta suuni/hampaani/kehoni suorastaan huusi jotain kiinteää ja pureskeltavaa. (Kyllä, olen heikko. Olenhan ihminen.). Ei siis enää toiste pussikeittokuureja. 7

Liikkuminen: Kyllä oli aikalailla pohjanoteeraus viime viikon liikkuminen. Hyötyliikuntaa ei nimeksikään, mitä nyt parina päivänä jäin muutamaa bussipysäkkiä aikaisemmin pois. Kaksi kertaa kävin jumpassa. 5

Fiilis: Alkuviikko sujui letkeämmin, mitä olin odottanut. Mielitekoja ei ollut. Torstaina katselin jo kaihoisasti pöydän toisella puolella, kun avokki mussutti kiinteää ruokaa. Perjantaina en kestänyt enää. Laiskakin olin, kun en liikkua jaksanut, mutta olo tuntui jo loppuviikosta keventyneen. Tiedossa oli, että pudotusta tulisi ainakin jokunen satagrammaa... Toisaalta ajatuksissa on kalvannut myös pelko tulosten väliaikaisuudesta ja miten onnistun syömään terveellisemmin perusruokaa jatkossa. Motivaatiota aamuinen tulos ainakin toi. 8

Viikon kokonaisarvosana 7.

Menu á la Nutrilett

Nyt on sitten neljäs päivä menossa pussikeittokuurissa ja nostan kyllä hattua niille, jotka pystyvät tällaisia kuureja nauttimaan pidempäänkin. Pari ensimmäistä päivää meni ihan ok. Tosin ensimmäinen lämmin ateriani maistuin suoraan sanottuna kauhealta; suolaa oli aivan liikaa ja jälkimaku outo. Aamupalaksi tarkoitettu pirtelö ja lounaspatukka ovat ihan syötäviä, mutta patukkakin menee alas ainoastaan kahvin kanssa.

Tänään on jo tehnyt mieli syödä kiinteää ruokaa ja nimenomaan "suolaista" ruokaa. Melkein kaikki Nutrilettin tehostartin ruuat ovat makeita ja minä en niin kovasti olen tuon makean perään... Ihan totaalisesti en ole pelkkiä pussiruokia syönyt vaan esim. hedelmiä ja vihanneksia olen popsinut. Myös raejuustoa olen syönyt lämpimän ruuan kanssa.

Olo tuntuu kyllä kevyemmältä ja olen huomannut, miten vähällä sitä oikeastaan pärjäisikään. Kuvittelin, että minulla olisi koko kuurin ajan kiljuva nälkä. Totuus on kuitenkin se, että nälkää ei ole tarvinnut kärsiä, kun ruuat on jakanut tasaisesti. Minulta on jopa jäänyt joka päivältä yksi välipala syömättä (pussikeitoista). Olen sen toki korvannut hedelmillä. Nutrilettin välipala vaan ei oikein maistu (pelkkää kasvis- tai tomaattilientä)...

Vaikka en tässä opi uudella tavalla syömään, niin ainakin olen oppinut/huomannut, että pärjään paljon pienemmällä energiamäärällä kuin mitä olen tottunut syömään. Kunnon sotasuunnitelmaa minulla ei vielä ole ensi viikosta, mutta ajattelin viikon tai pari merkitä syömisiä Kiloklubiin ja puolittaa ruoka-annokseni totutusta.

Yhteenvetona: pussikeitot eivät ole minua (itse tehdyn kotiruuan ystävää) varten. Jätän siis pussikeittohaasteen perjantain jälkeen ja siirryn seuraavalle etapille ja jään pohtimaan uutta haastetta (ehkäpä sillä voisi olla jotain tekemistä hiilarien kanssa?). Totuus on kuitenkin se, että ruokavalion tulee olla sellainen, että sitä pystyy noudattamaan koko loppuelämänsä ajan. Sen pitää siis tuntua omalta ja olla juuri minulle sopiva, kuten lempivaatteenkin. Laktoosivaivastani sen verran, että vatsani on kestänyt yllättävän hyvin. Olen itse ihan yllättynyt! Tosin nyt neljäntenä päivänä vatsa on alkanut vihoitella...

Laihdu pysyvästi - Hallitse painoasi

Siinä kirjan nimi, jota olen alkanut lukemaan. Olen vasta alussa, mutta voin silti lämpimästi suositella kaikille painoaan pudottaville. Kirjan on julkaissut Suomen lääkäriliitto Duodecim, joten kansien välissä oleva tieto on varmasti luotettavaa.

Olen kirjaa lukiessani saanut jo melkoisia ahaa-elämykisä. Kirja antaa paljon käytännön vinkkejä ja ruokakuvat auttavat havainnollistamaan ruoka-annosten energiapitoisuuksia. Kirjassa painotetaan rasvan laadun tarkkailemista ja liian rasvan karsimista yleensäkin ruokavaliosta. Hiilihydraatteja vastaavasti suositellaan käyttämään, mutta niissäkin valitsemaan täysjyvätuotteita. Kirja on julkaistu vuonna 2002.

Parhaimman vinkin tähän mennessä olen kirjasta saanut, mitä muutoksia ruokavaliossaan kannattaa tehdä. Yksinkertaisesti päivittäin käytettäviin tuotteisiin kannattaa kiinnittää huomiota. Itse päätinkin eilen jättää kahvista kokonaan sokerin pois ja vaihtaa juuston kokonaan vähärasvaiseen Polariin. Laskeskelin kirjan mukaan saavani juustosta parhaimpina päivinä jopa 300 kcal. Saatan monesti ottaa yhden ylimääräisen siivun vielä suuhunkin leipäsiivujen lisäksi... Olisi ehkä syytäkin jo vähentää juustoa...

Nyt vasta tajuan pienten muutosten merkityksen ja kuinka pieniä ne muutokset oikeasti ovat. Olen oikeasti ajatellut, että painonpudotuksessa elämänmuutokset ovat ruokailun suhteen suuria. Ehkä tähän on paljon vaikuttanut media, jossa ihmiset laihtuvat vain, kun tehdään täyskäännös ruokailu- ja liikuntatottumuksissa esim. Suurin pudottaja- ja Olet mitä syöt -ohjelmat. Mutta jee, oikeasti pienilläkin muutoksilla on väliä! Tietysti muitakin muutoksia on tehtävä, mutta pienestä on hyvä aloittaa.

 

Laitankin nyt tuota tavoitetaulukkoani hieman uusiksi, koska tällä hetkellä ne ovat aivan liian epämääräisiä.